”Vakavan onnettomuuteni jälkeen vuonna 2010, olin vaikean valinnan edessä – joko luovutan, tai taistelen takaisin. Halusin taistella. Vuonna 2013 perustin FightBackin auttamaan myös muita päävamman saaneita – brändin, joka välittää toivoa, positiivista ajattelua, tahdonvoimaa ja periksiantamattomuutta kaikenlaisissa elämän tilanteissa."
FightBack on brändi, mutta ennen kaikkea se on asennetta. FightBackin tehtävänä on tukea päävamman saaneita ihmisiä, ja lisätä tietoisuutta turvallisuusvälineistä esimerkiksi urheilussa. Monet vakavat onnettomuudet ja vammat voidaan ennalta ehkäistä oikeiden turvavälineiden kuten kypärän ja muiden suojavarusteiden käytöllä. Perustaja Pekka Hyysalo oli vasta 19-vuotias, kun hän loukkaantui vakavasti hiihtokuvauksissa. Kovan tuulenpuuskan tempaamana hän lensi yli alastulon tasaiselle ja löi takaraivonsa rinteeseen. Kypärän ansiosta hän säilyi hengissä, mutta sai hengenvaarallisen aivovamman.
Alkoi FightBack – taistelu takaisin elämään, ja sittemmin Pekan luoma brändi. Alussa oli tarkoitus auttaa päävamman saaneita, mutta nyt FightBack-asenne tsemppaa myös muita haasteellisissa tilanteissa olevia.